Castillo de Madax blanco 2021
Raikkaan välimerellinen valkoviini, jossa runsaan hedelmäisyyden lisäksi paljon kukkaisia aromeja ja hentoa yrttisyyttä. Raikkaat hapot ja herkullinen hedelmäisyys tekevät viinistä täydellisen kumppanin kala- ja äyriäisruuille, vaalealle lihalle ja pasta Marinaralle. Tätä herkkua nauttii myös sellaisenaan.
Rypäleet on välittömästi eroteltu rangasta ja puristettu kevyesti (vapaasti valutettu mehu). Fermentoituu 15-20 päivää lämpökontroilloidusti 10-16°C asteessa.
Bodegas Luzón
Bodegas Luzón, joka sijaitsee Murcian maakunnassa, on yksi Jumillan vanhimmista ja arvostetuimmista perheyrityksistä, joka on valittu useasti parhaaksi viinintuottajaksi Jumillan DO-alueella. Vuonna 1841 perustettu viinitalo on kasvanut ajan saatossa pienestä keskisuureksi tuottajaksi onnistuen samalla ylläpitämään korkean laadun panostamalla jatkuvasti rypäleiden ja köynnösten hyvinvointiin sekä kehittämällä viininvalmistusmenetelmiään.
Poikkeuksellista Bodegas Luzónin historiassa on se, että sen ovat omistaneet naiset. Vastoin aikalaisia käytäntöjä, tilan peri aina perheen vanhin tytär, ei esikoispoika. Naiset olivat intohimoisia ja päämäärätietoisia viinintuottajia ja he rakensivat vahvoja myyntiverkostoja. Tästä on todisteena muun muassa Andalusian rautatieyhtiön virallinen raportti Luzónin viinitoimituksista Ranskaan ja Englantiin, joiden määrä oli yli miljoona litraa vuonna 1892.
Lue lisää tuottajasta >

Lisätietoja
Tuottaja
Bodegas Luzón
Maa:
Espanja
Alue:
Jumilla
Rypälelajikkeet: Macabeo, airén
Alkoholi:
11,0%
Pullokoko:
0.75 litraa
Saatavuus:
Alko (906716), Horeca